perjantai 11. tammikuuta 2019

Loppiainen Espoo srk

Vietimme loppiaisjuhlaa Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa 6.1.2019 ja uudet työntekijät ja seurakunnan luottamushenkilöt siunattiin. Loppiainen on kristillisen seurakunnan vanhin juhla, kertoi kirkkoherra  Antti Kujanpää. Idän tietäjät tulivat uuden tähden johdattamina kumartamaan Jeesus lasta. Loppiainen on lähetyspyhä ja sopii siten erityisen hyvin uusien työntekijöiden siunaamiseen. Alkuseurakunnasta lähtien olemme suuntautuneet kirkosta ulospäin ja vieneet Jumalalta saatu ilosanomaa kaikille ja kaikkialle. Seurakunta elää Jumalan armosta ja Jeesus on kaikkien ihmisten Vapahtaja lähellä ja kaukana. Emme toimi omissa voimissamme, vaan  Jumala antaa meille viisauden ja voiman ja on jo etukäteen valmistanut meille tien, jota kulkea muiden ihmisten luo lähellä ja kaukana. Siunaamisen jälkeen jatkoimme juhlaa seurakuntatalossa ja uudet työntekijät ja luottamushenkilöt kukitettiin. Joitain välähdyksiä juhlastamme kuvissa. 

’Kun viisaat itämaasta luo seimen saapuivat,

he tiedon kuninkaasta ja tähden tunsivat.

Nyt meitä sanan tähti johdattaa luoksesi.

Se taivaastasi lähti valoksi, oppaaksi.’ Loppiaisvirsi 45